LATUKARTANO SANOIN JA KUVIN
Minä matkailualan yrittäjänä vuodet 1983-1988
Olen keräillyt tähän kertomukseen lehtileikkeitä LATUKARTANON vaiheista, ollessani yrittäjänä tässä majatalossa. Lehtileikkeiden lisäksi on linkkejä LATU JA POLKU -lehden digitaaliseen arkistoon, josta löytyy artikkeleita, ym. asiaa vuosien varrelta.
Majatalo sijaitsi kirkasvetisen Kivijärven rannalla Luumäellä, Etelä-Karjalassa. Keskeinen sijainti oli vilkkaan 6-tien tuntumassa, vain 500 metrin päässä. Matkaa Kouvolaan oli 55 km, Lappeenrantaan 35 km, Haminaan n. 50 km, Mikkeliin n. 100 km ja Helsinkiin 185 km.
majoitus- ja ravitsemuspaikkoja n. 100 henkilölle. Majoituspaikat olivat eritasoisia, alkaen hotellihuoneista retkeilymajatyyppisiin ja aittamajoituksiin.
Ennen minun aikaani, tämä paikka toimi Suomen Latu ry:n Etelä-Suomen koulutus- ja kurssikeskuksena. Suomen Latu luopui isännyydestä helmikuun alussa 1983.
Olin aikaisemmin toiminut kuntoliikuntajärjestöissä kymmenkunta vuotta, aktiiviurani jalkapalloilijana päätyttyä vammautumisiin. Suomen Ladun ja sen jäsenyhdistuksissä oli ollut mukana vuodesta 1976 lähtien.
Linkit Latu- ja Polkulehden arkistoon löytyvä kertomuksen lopusta.
1983
Teksti- ja kuvaleikkeet saa suuremmaksi ctrl+ ja pienemmäksi ctrl-
Luumäen Lehti 6.6.1985 |
Luumäen Lehti 26.9.1985 |
Karjalan Maa/Matkailu 16.9.1985 |
Luumäen Lehti 28.11.1985 |
1986
Veivari lehti 2/87 |
1988
Luumäen Lehti 4.2.1988 |
Linkit Latu ja Polk -lehden arkistoon
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/u
Kopioi allaoleva linkin teksti, liitä uuteen välilehteen ja avaa sivu, etsi lehdestä linkin jäljessä mainittu sivu. (suluissa)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/7-1983/151272.html (Liite sivu 13)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/1-1984/150893.html (sivu 21)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/2-1984/150957.html (sivu 7, 17)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/3-1984/151057.html (Liite s. 11)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/7-1984/151274.html (Liite s. 13 ja s. 43)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/3-1985/151058.html (Liite s. 10)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/6-1985/151224.html (sivu 25)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/2-1986/150959.html (sivut 28, 29, 30)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/3-1986/151059.html (Liite sivut 11,14,44,45)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/4-1986/151112.html (sivu 2, 7)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/5-1986/151167.html (sivut 14, 15)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/6-1986/151225.html (sivut 4, 5, 6, 11, 12)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/1-1988/150897.html (sivu 100/ilmoitus)