Tunnelmaan Janis Joplinin Mercedes Benz videon kera! Vihjeen musiikkiin sain oudolta kukkaislapselta...olisikohan ollut -70 luvun hippi!
https://www.youtube.com/watch?v=C-GFqhCq2HA
|
Tästä se alkoi, "aihio" oli 367 kilometrin etäisyydellä kotitallista! |
MB 280 CE vm. 1969
Tulin sen huomaamaan (aika on kulutustavaraa) tutkiessani hankintaani pala palalta vai sanoisinko osa osalta?!
Mitä pitemmälle ”inventaario” edistyi, sitä masentavampaa oli tulos. Ruostetta löytyi aina vain lisää ja sen myötä myös tuhoutunutta rautaa paikattavaksi. Lisäksi puuttui monia osia tai ne olivat menneet pitkästä lepotilasta käyttökelvottomiksi. Hitsattavaa, pientä ja isoa reikää, löytyi pariksi kuukaudeksi! Tosin en tehnyt kahdeksan tunnin päiviä, enkä joka päivä ollenkaan. Siinä ohessa tuli kuitenkin vähin erin poistettua maalit koko autosta.
Eniten oli askarruttanut moottori, joka ei ollut käynnistynyt kansiremontin jälkeen. Tietojen mukaan moottori oli täysremontin jälkeen ollut liikenteessä vain 70 tkm. Purkaessani suuttimia paljastui samalla moottorin lakkoilukin, jostain syystä olivat unohtuneet tiivisteet pois ja tietäähän sen mitä siitä seuraa! Onneksi ystäväni AK oli alan miehiä. Hän puhdisti polttoainejärjestelmän ja testasi sekä laittoi säädöt kohdalleen. Lokakuun lopulla kone hörähti käyntiin muutaman yrityksen jälkeen mikä lisäsi uskoa tulevaisuuteen tämän Mersun kohdalla.
Harrastelijana olin aiemmin korjaillut autojani useastikin ja rakentanut parista kolari Saabista yhden menopelin. Mutta tämä projekti osoittautui melko lailla haastavaksi jo ajoneuvon iän vuoksi ja osia piti kotimaan ohessa etsiä Saksastakin. Piti opetella myös verhoilua ja perussaumantekoa. Tietysti aloitin nahalla verhoilun siitä vaikeimmasta eli kojelaudasta. Tietoni eivät olleet riittäviä nahan käyttäytymisen suhteen ja vieläkin kirveltää työn jälki, joka ei aivan tyydytä. Kotiompelukone ei myöskään ollut tarkoitettu moiseen nahkaverhoiluun. Jälkeenpäin tuli hankittua tehokkaampi kone ja joskus vielä korjaan ne virheet, kunhan kerkiän...;)
Kaiken kaikkiaan aikaa kului siihen kunnostukseen runsaat 1200 tuntia parin vuoden aikana. Lopputulos oli kuitenkin suhteellisen tyydyttävä. Klassikko viettää nyt ansaittua talvilepoa lämpimässä tallissa ja odottaa tulevan kesän reissuja aurinkoisilla maanteillä.
Video on kunnostuksen eri vaiheista koottu, joten pähkäilemään miten romusta kuoriutui sittenkin liikkuva Mercedes Benz.
Sorry, video on kadonnut postauksesta! Se oli koottu linkistä aukeavasta kuvakavalkadista
https://www.gandalfi.com/2014/04/autoharrastelijan-puhdetyot.html
Tekstiä muokattu ja lisätty linkkejä 18.10.2021/el jiihoo