Isoäidin saamat postikortit vuosilta 1904 - 1910.
Nimipäivän onnittelu |
Kohtelias tapaaminen |
Ystävänpäivänä? |
Pääsiäinen lähestyy 1908 |
Rauhaa ja iloa (Sisällä teksti) |
Rakennan raudasta, kivestä, puusta, kaikenlaista ja tallaan muutakin kuin oman kylän raittia.
LEHTILEIKKEITÄ LATUKARTANOSTA 1983-1987
Olen keräillyt tähän kertomukseen lehtileikkeitä LATUKARTANON vaiheista, ollessani yrittäjänä tässä majatalossa. Lehtileikkeiden lisäksi on linkkejä LATU JA POLKU -lehden digitaaliseen arkistoon, josta löytyy artikkeleita, ym. asiaa vuosien varrelta.
Majatalo sijaitsi kirkasvetisen Kivijärven rannalla Luumäellä, Etelä-Karjalassa. Keskeinen sijainti oli vilkkaan 6-tien tuntumassa, vain 500 metrin päässä. Matkaa Kouvolaan oli 55 km, Lappeenrantaan 35 km, Haminaan n. 50 km, Mikkeliin n. 100 km ja Helsinkiin 185 km.
Majoitus- ja ravitsemuspaikkoja n. 100 henkilölle. Majoituspaikat olivat eritasoisia, alkaen hotellihuoneista retkeilymajatyyppisiin ja aittamajoituksiin.
Ennen minun aikaani, tämä paikka toimi Suomen Latu ry:n Etelä-Suomen koulutus- ja kurssikeskuksena. Suomen Latu luopui isännyydestä helmikuun alussa 1983.
Olin aikaisemmin toiminut kuntoliikuntajärjestöissä kymmenkunta vuotta, aktiiviurani jalkapalloilijana päätyttyä vammautumisiin. Suomen Ladun ja sen jäsenyhdistuksissä oli ollut mukana vuodesta 1976 lähtien.
Linkit Latu- ja Polkulehden arkistoon löytyvä kertomuksen lopusta.
Luumäen Lehti 6.6.1985 |
Luumäen Lehti 26.9.1985 |
Karjalan Maa/Matkailu 16.9.1985 |
Luumäen Lehti 28.11.1985 |
Veivari lehti 2/87 |
Luumäen Lehti 4.2.1988 |
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/7-1983/151272.html (Liite sivu 13)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/1-1984/150893.html (sivu 21)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/2-1984/150957.html (sivu 7, 17)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/3-1984/151057.html (Liite s. 11)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/7-1984/151274.html (Liite s. 13 ja s. 43)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/3-1985/151058.html (Liite s. 10)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/6-1985/151224.html (sivu 25)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/2-1986/150959.html (sivut 28, 29, 30)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/3-1986/151059.html (Liite sivut 11,14,44,45)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/4-1986/151112.html (sivu 2, 7)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/5-1986/151167.html (sivut 14, 15)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/6-1986/151225.html (sivut 4, 5, 6, 11, 12)
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/1-1988/150897.html (sivu 100/ilmoitus)
Parin viikon kuluttua on jo keskikesän juhla, juhannuskin taakse jäänyt! Sitä ennen yritän saada jatkoa kevään kukista uuden kertomuksen aikaiseksi...
Hyvää kesän alkua!
Joulu, uuden vuoden vastaanotto ym. juhlat ovat historiaa. Talven tuntua oli kohtuullisen lumipeitteen ja pakkastan ansiosta. Tammikuu on ollut lämpötiloiltaan vaihtelevaa ja hiihtokelit samoin. Onneksi suksien ja voiteiden valmistajat ovat kehitelleet tavalliselle hiihtäjälle, lähes joka kelille helppohoitoiset välineet.
Jos tammikuu oli vähemmän luminen, niin helmikuun alkupäivillä sitä on tullut jo yli "oman tarpeen"! Lauantaina 5.2. mittailin lumen syvyyttä talon etelä puolella ja sitä oli 85 cm, Savupiippua katolla kaivellessa, oli määrä vielä suurempi, vertailuna metrin mittainen lapio! Valtteri myrskyn tuomat lumet olivat näillä kulmilla vaatimattomat, verrattuna tähän viimeiseen lumen tuloon!
Keräilin tähän postaukseen videon "havainnekuvia" asiasta...
HYVÄÄ HELMIKUUN JATKOA LUKIJOILLE!
Autotallin rakentaminen |
Autotallin pohjan
valmistelut tein jo edellisellä (2012) syksyllä. Soraa tuotiin hieman liikaakin, kun
käsipelillä lähti muutama kuutio lattian eristyksen/betonin alta pois. Näiden
puuhien jälkeen runko nousi muutamassa viikossa vesikattoon 2013. Kaikkea ei
tietenkään pystynyt yksin tekemään ja "apupoika"-Antero oli
korvaamaton apu! Vuonna 2014 sain tehtyä lämpöeristyksen ja viimeistelytyöt valmiiksi lokakuussa.
Tein rakentamisesta videokoosteen löytämistäni valokuvista. Klikkaa oikeasta alakulmasta videon kuvaa suuremmaksi, ole hyvä!
Rakentamista oli jatkunut jo muutaman vuoden ja loppu alkoi vihdoin häämöttää. Työmaalla ei onneksi ollut sattunut tapaturmia eikä mitkään tarttuvat "lenssutkaan" olleet iskeneet rakentajaan! Kieltämättä rakentaminen yksikseen on välillä voimia koetteleva. Olen kuitenkin pitänyt sitä ”peruskuntoharjoitteluna”!
Syyshortensia 6.8.2021 |
Eteinen |
Ovet makuuhuoneessa |
Haitariovi |
Vaatehuone |
Sade |
Sateen jälkeen |
Vanha pengerrys keväällä 2020 |
Kevään ensi kukat |
Kesäkuun liljoja |
Kivet on kiinnitetty verkon ja sementtilaastin avulla sorarinteeseen |
2020 |
Kuunliljoja |
Kuivuus alkaa näkyä |
Kastelukaan ei ole auttanut |
Luumäen Lehti/Sunnuntaina 28.2.2021 (Nettijulkaisuna)
Monipuolinen vapaa-ajan keskus veti puoleensa kaikenikäisiä. Bussilastillinen lapsia ja nuoria on saapunut nauttimaan Luumäen talvesta. (Kuvat: Leo Hellstenin kuvakokoelma) |
Elettiin 1980-lukua, kun liikuntaa harrastava kansa hakeutui Luumäen mäkisiin järvimaisemiin. Talvella hiihdettiin, kesällä kuljettiin luonnossa, ja eri puolilta eteläistä Suomea saapunut väki viihtyi.
Aluksi Latukartanon nimellä tunnettu ja vuonna 1987 nimensä Kuutoskartanoksi muuttanut majatalo ja vapaa-ajan keskus tarjosi monenlaista ajanvietettä. Ohjelmaa oli koko perheelle, sillä reippaan liikunnan ohella kartanon mailla saattoi ihmetellä vaikkapa poroja.
Yrittäjä Leo Hellsten paiski pitkiä työpäiviä yhdessä henkilökuntansa kanssa ja rakensi Kuutos-Latukartanosta monipuolisen tapahtumakeskuksen. Ideoita riitti, ja niitä myös toteutettiin mahdollisuuksien mukaan.
Helmikuussa 2021 Hellsten katselee taaksepäin pieni haikeus silmäkulmassaan.
Kuutos-Latukartanon puuhamies tietää, että yrittäjän elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista. Ei välttämättä missään vaiheessa.
– Silti sanon, että nyt – paljon viisaampana – ryhtyisin samaan uudestaan. Ikää on toki noista vuosista kertynyt lisää, mutta sehän on vain numero, Hellsten naurahtaa.
Latukartano palveli vuoteen 1982 asti Suomen Ladun Etelä-Suomen koulutus- ja kurssikeskuksena. Hellsten oli puolestaan ollut Suomen Ladun toiminnassa mukana vuodesta 1976. Hän suoritti Ladun perus-, ohjaaja-, opas- ja kouluttajakurssit ja toimi myös kurssien vetäjänä.
– Olin oppaana Lappiin suuntautuvien lomaviikkojen ja eräretkien oppaana sekä kouluttajana tuleville oppaille, päiväretkien ohjaajille ja lasten hiihtokoulun ohjaajille. Latuopas-nimityksen sain ensimmäisten joukossa, Hellsten kertoo.
Järjestötoiminta tuli Hellstenille tutuksi muun muassa Suomen Ladun hallituksessa.
– Istuin hallituksessa kaksi vuotta. Vuonna 1983 minulle tuli tilaisuus ryhtyä yrittäjäksi Latukartanoon.
Luumäellä Hellsteniä odotti paikka, jonka julkisuuskuva oli hieman kärsinyt. Suomen Ladun ja Ihmisyyden tunnustajat -yhteisön välinen sopimus oli peruuntunut edellisenä vuonna, mutta vielä vuosia sen jälkeen paikkakunnalla liikkuneet huhut haittasivat uusien yrittäjien toimintaa.
- Vielä 80-luvun puolivälissä varoen sisään tullut kahvilan asiakas kysyi, oletteko te "niitä", Hellsten muistelee.
Majatalon toiminnan käynnistäminen vaati kovaa työtä sekä henkisesti että fyysisesti. -Ensimmäinen yhtiökumppani joutui luopumaan leikistä jo runsaan vuoden kuluttua terveydellisistä syistä. Jäin perheeni kanssa viemään yritystä eteenpäin
Yritystä sekä sen majoitus- ja oleskelutiloja kehitettiin jatkuvasti. Aktiiviteetejä lisättiin mm. vuonna 1985, rinnalle perustetun Caravankartanon sekä pienen laskettelurinteen myötä.
Petteri-poro haettiin Luumäelle Kittilästä. Kahdeksanvuotias Petteri oli lempeäluonteinen lasten suosikki ja pulkan edellä kulkemaan tottunut vetoporo.
- Kun kiersin poron kanssa lenkillä, ihmiset kysyivät, että miten sinulla on noin iso koira, Hellsten nauraa.
Lapsiperheiden iloksi pihaan tuotiin myös kaksi kilipukkia, afrikkalaiset kääpiövuohet Eetu ja Elmeri.
Leo Hellsten rapsuttaa Petteri-poroa talvella 1984. |
Kesät olivat turistiaikaa. Niin kuutostien kulkijoita kuin luumäkeläisiäkin houkuteltiin ja myös saatiin majatalon palvelujen pariin.
- Meillä oli kaksi kohderyhmää, paikalliset kävijät ja yöpyjät. Luumäkeläiset yhdistykset järjestivät kokouksiaan, ja meillä oli asiakkaille tarjolla muun muassa hääpaketteja ja tilausruokailua. Linja-autoporukoitakin piipahti kahvilla tai syömässä. Pilkkikilpailujakin pidettiin.
Kuutoskartanon aikana Hellstenin yrityksellä oli jo mahdollisuus markkinoida ruokailumahdollisuutta isommillekin ryhmille.
- Meidän tiloissamme järjestettiin paljon kurssejakin. Esimerkiksi Jyrki Kasvi piti jo ensimmäisenä kesänä (1983) meillä kolme Mikrobitin kurssia.
Kun Kuutoskartano-nimi otettiin käyttöön alkuvuodesta 1987, yritys muuttui osakeyhtiöksi.
- Nimenmuutos koettiin tarkoituksenmukaiseksi "latutoiminnan" vähenemisen vuoksi ja Latukartanoa kehitettiin vapaa-ajan monitoimikeskukseksi, Hellsten sanoo.
Latukartano, sittemmin Kuutoskartano sijaitsi keskellä kaunista järvi- ja metsämaisemaa. Päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 2016. |
Erityisen ikimuistoisena tapahtumana Leo Hellsten mainitsee Suomen Ladun valtakunnalliset leiripäivät 1986, jotka toivat paikalle yli 2600 latulaista.
- Ladun toiminta meillä alkoi sen jälkeen kutistua järjestön alkaessa panostaa Kiilopäähän. Silloin aloimme toden teolla kehittää paikkaa koko kansan vapaa-ajan kohteeksi. Kokonaisuus alkoi piristyä jo 1985, kun Carvankartano perustettiin ja karavaanarit tulivat.
Hyviä ideoita syntyi Hellstenin omien kokemusten pohjalta. Pelkkä ajatustyö ei kuitenkaan riittänyt, vaan hommiin piti tarttua kaksin käsin.
- Henkilökuntaa oli 3-5 tekijän verran, mutta omat työpäiväni venyivät vähintään 12-tuntisiksi. Tehtäviini sisältyi kaikkea mahdollista suunnittelusta ja markkinoinnista rakennus- ja remonttihommiin. Se oli kuitenkin hyvää aikaa. Luumäen kuntaankin meillä oli hyvät suhteet.
Hellsten luopui Kuutoskartanosta vuonna 1988.
- Silloin tunsin olevani ikään kuin tuuliajolla, kun ei vielä ollut tietoa tulevasta työpaikasta. Sitten sain työtä Lappeenrannasta ja myöhemmin Kouvolasta,
Vanhat urheiluvammat johtivat siihen, että Hellsten jäi eläkkeelle 49-vuotiaana. Nykyisin hän asuu jälleen Luumäellä.
- Asustelen täällä nyt toista kertaa, sillä ensimmäisestä kymmenestä vuodesta jäi positiivisia muistoja. Silloin lähes kaikki Luumäen kunnan julkiset asiat olivat ensiluokkaisella tasolla. Olivat vielä vuonna 2009, kun aloin rakentaa taloani tänne.
Liikunta ja urheilu ovat aina olleet Hellstenille tärkeitä.
- Latukartanon aikoina ylläpidin kolmen, viiden ja kymmenen kilometrin latuja. Latukartano toimi 80-luvulla monena talvena Ukko-Pekan hiihdon sponsorina, ja minä vastasin suurelta osin ladunteosta Latukartanon moottorikelkalla. Ajoin vielä 90-luvullakin näitä latuja, sittemmin Kuutoskartanon kelkalla. Samalla vuosikymmenellä tein Kuutoskartanolle vielä konsulttihommia, koska tunsin paikan niin hyvin.
* Leo Hellsten luovutti Kuutoskartanon vetovastuun 31.10.1988 silloisille yhtiökumppaneille, jotka myivät yrityksen jo keväällä 1989.
HUOM! Tämän postauksen olen tehnyt, minusta mediassa liikkuneiden väärien faktatietojen oikaisemiseksi.
On kulunut yli neljä vuotta postauksestani "Tuli tuhosi kartanon", avaa selaimessasi
https://welmualex.blogspot.com/2016/04/tuli-tuhosi-kartanon.html
Historiaa
Kartanorakennus helmikuussa 1983 -kuva LH |
Tullessani tähän majataloon yrittäjäksi alkuvuodesta 1983, se oli toiminut Suomen Latu ry:n Etelä-Suomen toimintakeskuksena ja retkeilymajana nelisen vuotta. Aikaisemmin paikka oli ollut Luumäen kunnalliskotina, joka jäi tyhjilleen uuden valmistuessa Taavettiin.
Tietoja majatalon toiminnasta 1983 - 1986 -kuva Tauno Hentilä/SL |
Pahoittelen paperikuvista kopiotujen kuvien laatua!
Luminen sisääntuloväylä -kuva LH |
Keskellä aitta ja vasemmalla tallirakennus -kuva LH |
Hotellirakennus Hovi -kuva LH |
Petteri- poro oli muutaman vuoden asukkina -kuva LH |
Kääpiövuohet tutkivat Mercedes Benz autoa (kuva oma arkisto) |
Iso kuva Suomen Ladun valtakunnallisilta leiripäiviltä 1986 -kuva Latu ja Polku lehdestä. |
Talvikuvassa on hiihtohissi käytössä etualalla 1986 -kuva Teuvo Karsta |
Linkkejä alkuajoista, kopioi ja avaa selaimessa
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/2-1983/150956.html Sivu 11.
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/3-1983/151056.html Sivu 35.
Yhteistyötä Suomen Ladun kanssa tehtiin vuoteen 1986, jolloin oli myös keskusjärjestön XXIX Valtakunnaliset leiripäivät. Alustavaa tietoa tapahtumasta löytyy linkeistä, joka johtaa Latu ja Polku -lehden arkistoon
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/5-1986/151167.html Sivut (14, 15)
Tapahtumaan osallistui kaiken kaikkiaan 2640 henkilöä!
Tunnelmia ja tuloksia löytyy linkistä
https://extra.epaper.fi/lehti/latu-ja-polku-arkisto/_read/6-1986/151225.html Sivut (4,5,6,11,12)
KUUTOSKARTANO
Latukartanon nimi yrityksenä, vaihdettiin alkuvuonna 1988 Kuutoskartanoksi. Samalla kommandiittiyhtiö lopetti toimintansa ja toimintaa jatkettiin osakeyhtiönä. Caravankartano jatkoi edelleen omana yhtiönä. Nimen muutos koettiin tarkoituksenmukaisena "latutoiminnan" vähenemisestä johtuen ja palvelujen keskittyessä pelkästään ruokailu- ja majoituspalveluihin, ottaen huomioon myös karavaanarimatkailijat. Näitä palveluja tuki hotellirakennuksen saneeraus mm. huonekohtaisilla saniteetti- ja suihkutiloineen.
Luovutin vuonna 1988 lopulla vetovastuun silloisille yhtiökumppaneille, jotka myivät yrityksen eteenpäin jo keväällä 1989.
Kuva Tauno Hentilä/SL
JÄÄ HYVÄSTI LATUKARTANO |